Logistiikka-alan yrityksen markkinoinnin ei tarvitse olla vain perinteistä
28-vuotias FREJA:n markkinointipäällikkö Julia Urmas haluaa tuoda uutta näkökulmaa logistiikka-alan markkinointiin.
28-vuotias FREJA:n markkinointipäällikkö Julia Urmas haluaa tuoda uutta näkökulmaa logistiikka-alan markkinointiin.
Suoraan lukiosta 14 vuotta sitten FREJA Transport & Logistics Oy:n leipiin tullut Sampo Koulu on elävä esimerkki työnantajansa halusta erottua kilpailijoistaan nuorekkuudella ja moderniudella.
Kaupungistumisen myötä asuntojen kysyntä kasvukeskuksissa ei kohtaa tarjontaa. ICON Kiinteistörahastot vastaa tarpeeseen jalostamalla vanhoista toimistokohteista haluttuja asuntoja sekä rakennuttamalla täysin uusia asuntokerrostaloja.
Iso osa nykypäivän yritysten kilpailukyvystä on parhaiden työntekijöiden houkuttelua ja pitämistä yrityksessä. Työoikeudelliset työkalut ovat tässä keskeisessä roolissa.
Tavoitteellinen urheileminen yhä vaativimmissa lajeissa kasvattavaa kiinnostustaan meillä ja maailmalla – paljolti siksi, että työelämä on yhä enemmän päätteiden ääressä istumista.
Helsingin Kannelmäessä Kehä I:n ja Helsinki–Tampere-tien tuntumassa sijaitseva Kauppakeskus Kaari haluaa olla osa paikallista yhteisöä ja jonka jokainen kävijä kokee omakseen.
Helsingin kaupunki yhtiöitti vuoden 2015 alusta osan aiemmasta liikelaitoksestaan Palmia Oy:ksi. Palmia on kasvava ja kehittyvä ravintola-, kiinteistö-, siivous- ja turvapalveluja tarjoava yritys. Yritys kilpailee nyt vapailla markkinoilla muiden kaupallisten yritysten kanssa, mikä asettaa uusia haasteita organisaatiolle.
Rakennusalan tuottavuus ei ole kasvanut viime vuosikymmeninä muun teollisuuden mukana. Alan laitevalmistajien kilpailussa menestyminen ei onnistu pelkästään tuoteominaisuuksien markkinoimisella vaan tuottavuuden tarjoamisella.
Jyrki Martikainen on edennyt urallaan porras portaalta. Ruohonjuuritasolta Hiltin myymälästä aloittanut Martikainen vaikuttaa nyt saman yrityksen palveluksessa Lontoossa.
Perinteisen teollisuuden hydrauliikka-, pneumatiikka- ja automaatioteknologian tuotteiden ja järjestelmien luotettavana toimittajana tunnettu Parker uudistuu globaalien megatrendien mukana.
Espoon kaupungilla on työntekijöitä lähes 14 000. Isona työnantajana kaupunki tarjoaa eri alojen ammattilaisille monipuolisia työtehtäviä – erilaisia ammattinimikkeitä on yli 800. Kaupunki on pääpuutarhurina myös Espoo Innovation Garden -yhteisössä, joka rakentaa uusille menestystarinoille otollista maaperää.
Puhdas sisäilma on seuraava terveyden megatrendi maailmalla. Suomalaisyritys on innovoinut ainutlaatuisen menetelmän poistaa tehokkaasti sisäilman haitallisia kemikaaleja luonnon keinoin.
Yksityinen terveydenhuollon yritys Coronaria Silmäklinikka tekee menestyksekästä yhteistyötä julkisen sektorin kanssa silmäsairauksien hoidossa.
Digita omistaa Suomen maanpäällisen tv- ja radioverkon, joka on muuttuvassa maailmassa edelleen yksi merkittävimmistä lähetysten jakeluteistä.
Cisco Systems on maailmalla tukenut niin yksityisiä kuin julkisiakin tahojakin digitalisaatioon, minkä omaksuminen on tulevaisuudessa menestyksen elinehto Suomellekin.
RL-TRANS on kasvanut yleistä taloudellista kehitystä vastaan rohkeiden strategisten päätösten ja määrätietoisen työn vuoksi.
Yrityskaupan myötä syntyneen Privanet Group Oyj:n tavoitteena on pääomittaa listaamattomia yrityksiä menestyspolulle.
Kohta 30 vuotta Suomen markkinoilla ollut AIG on johtava ulkomaalainen vakuuttaja Pohjoismaissa. Yhtiö on kansainvälinen edelläkävijä vakuutustuotteiden kehittäjänä.
Kohtuuhintaisten asumisoikeus asuntojen tuotantoa voitaisiin vauhdittaa kuntien kaavoitusta ja tuotannon tukia kehittämällä.
Pitkän uran kansainvälisissä tehtävissä tehneelle Harry Linnarinteelle tuli juuri puoli vuotta täyteen Stena Recycling Oy:n toimitusjohtajana. Hän on tuonut monesta kulttuurista ammentamiaan oppeja metallin kierrätykseen erikoistuneeseen yhtiöön.