Erilaiset allergiat yleistyvät jatkuvasti. Esimerkiksi Euroopassa on jo 150 miljoonaa allergiaa sairastavaa ihmistä. Suomalainen Desentum kehittää geneettisesti muokattujen allergeenien avulla uudenlaista allergian siedätyshoitoa.
Maaliskuussa käynnistetylle rahoituskierrokselle osallistui ammattisijoittajia, perheyhtiöitä ja yksityissijoittajia. 28 miljoonan euron oman pääoman ehtoinen kierros on yksi Suomen suurimmista listaamattomien lääkekehitysyhtiöiden kierroksista. Rahoituskierroksen järjesti sijoituspalveluyhtiö Springvest Oyj.
Seuraavia kliinisiä tuloksia odotetaan loppuvuodesta
Desentumin toimitusjohtaja Pekka Mattila kertoo, että kerätyillä varoilla yhtiö pystyy edistämään täysimääräisesti kolmea kärkihankettaan, jotka koskevat koivu-, maapähkinä- ja kissa-allergiaa. Desentum pyrkii ymmärtämään niitä molekyylitason mekanismeja, jotka laukaisevat allergisen reaktion, ja näin tekemään siedätyshoidosta tehokkaampaa, turvallisempaa ja potilaalle helpompaa.
”Tavoitteemme on tehdä siedätyshoidosta tehokkaampaa, turvallisempaa ja potilaalle helpompaa. Käytämme sijoittajien varat vastuullisesti ja tavoilla, jotka vievät Desentumin kehittämiä tuotteita mahdollisimman tehokkaasti kohti viranomaisten hyväksyntää”, hän sanoo.
Koivuallergiatutkimuksessa Desentum on jo kliinisessä faasissa II, jossa tehoa tutkitaan noin sadalla potilaalla. Tuloksia odotetaan vielä tämän vuoden aikana. Tähänastiset kliiniset tulokset ovat olleet erittäin lupaavia sekä turvallisuuden että hoidon immunologisen vaikutuksen näkökulmasta.
”Liiketoiminnan näkökulmasta tavoitteemme on viedä tuote faasiin II ja saavuttaa siten kliininen proof-of-concept, ja miettiä sen jälkeen vaihtoehtoja, joita voivat olla esimerkiksi strateginen partnerointi tai listautuminen”, Mattila sanoo.