Verdan perustaja ja toimitusjohtaja Ruben Bryon. Kuva: Verda

Suomalaislähtöinen Verda on uusi yksisarvinen

Arvostus ylittää nyt miljardin dollarin rajan. Rahoituskierroksen myötä yhtiön kokonaisrahoitus nousee yli 450 miljoonaan dollariin.

Vuonna 2020 Helsingissä perustettu tekoälyinfrastruktuuriyhtiö Verda on kerännyt 189 miljoonan dollarin eli noin 163 miljoonan euron eli rahoituksen kiihdyttääkseen tekoälypilvensä kehitystä ja kasvattaakseen laskentakapasiteettiaan. Rahoituskierroksen myötä yhtiön kokonaisrahoitus nousee yli 450 miljoonaan dollariin.

Rahoituskierrosta johti Emergence Capital. Mukana sijoittajina ovat myös suomalaiset Varma, Tesi ja Lifeline Ventures sekä useat kansainväliset sijoittajat, kuten MUFG Innovation Partners, Supermicro ja byFounders.

Verda kertoo käyttävänsä uuden rahoituksen koko AI-pilvialustansa kehittämiseen. Investointeja suunnataan erityisesti laskentakapasiteetin kasvattamiseen, tekoälypalveluiden kehittämiseen sekä kansainväliseen laajentumiseen. Yhtiöllä on toimipisteet jo Helsingissä, Lontoossa ja San Franciscossa. Verda aikoo moninkertaistaa käytettävissä olevan laskentakapasiteettinsa seuraavan vuoden aikana.

Yhtiön perustajan ja toimitusjohtajan Ruben Bryonin mukaan tekoälystä on muodostumassa kriittistä infrastruktuuria eri toimialoille.

”AI on muodostumassa kriittiseksi infrastruktuuriksi lähes kaikilla toimialoilla. Haluamme rakentaa Eurooppaan maailmanluokan teknologiayhtiön ja samalla pienentää laskennan hiilijalanjälkeä”, Bryon visioi.

Liittyvät artikkelit