Rahoitushaasteet hidastavat pk-yritysten kasvua
Rahoitusvaikeuksista raportoivista yrityksistä 45 prosenttia kertoo, että jokin hanke on kokonaan tai osittain toteutumatta rahoituksen puutteen vuoksi. Tämä on merkittävä este kasvulle.
Rahoitusvaikeuksista raportoivista yrityksistä 45 prosenttia kertoo, että jokin hanke on kokonaan tai osittain toteutumatta rahoituksen puutteen vuoksi. Tämä on merkittävä este kasvulle.
Kun myynti määrittää organisaation suunnan ja tuloksen, oikean kasvujohtajan löytäminen on avainasemassa. Mutta mistä löytää osaaja tähän kriittiseen rooliin – sellainen, joka vie koko myyntiorganisaation uudelle tasolle?
Uudistuksen odotetaan helpottavan etenkin pienten yritysten mahdollisuuksia työllistää. Näin yhä useampi työnhakija saisi mahdollisuuden näyttää osaamisensa.
Kyseessä on yhtiön kuudes rahasto ja samalla suurin tähän mennessä, mikä tekee siitä merkittävän toimijan Suomen venture capital -kentässä.
Vaikka suomalaisten tileillä makaa ennätysmäärä rahaa, taloudellinen epävarmuus on rokottanut säännöllistä säästämistä ja sijoittamista erityisesti keskituloisissa kotitalouksissa.
Yhdysvaltain ja Suomen välinen jäänmurtajasopimus voi osaltaan käynnistää kasvun positiivisen kierteen Suomen talouteen. Tilausten saama kansainvälinen näkyvyys, investoinnit ja työllisyysvaikutukset kotimaassa nostattavat positiivisia odotuksia tulevaisuuteen.
Teollisuuden uusien tilausten arvo ja tuotannon volyymi ovat molemmat kasvussa. Tuotannon kasvu näkyy ennen pitkää myös työpaikkojen määrässä.
Vihreän siirtymän tuoma murros luo kansainvälisiä sijoitusmahdollisuuksia suomalaisille sijoittajille.
Uudet tulokkaat Luottamus&Maine 2025 -tutkimuksen kärkikymmenikössä olivat Supercellin lisäksi Ikea ja OP-ryhmä.
Tampereen ammattikorkeakoulun vuoden 2025 alumniksi valittu Moe Mustafa on visuaalinen taiteilija, äänitaiteilija sekä teatterintekijä. Hän valmistui TAMKista medianomiksi vuonna 2018.