Kokenut viestintäjohtaja ja johdon neuvonantaja Atte Palomäki on aloittanut Vaasan yliopiston viestinnän, vaikuttavuuden ja sidosryhmäsuhteiden kehittämisessä interim-johtajaroolissa.
Vaasan yliopiston tutkimustyö auttaa vauhdittamaan energiamurrosta, uudistamaan yritysten toimintaa ja ymmärtämään yhteiskunnan muutosta. Yliopisto haluaa tuoda tutkijoidensa tiedon ja näkemykset vahvemmin julkiseen keskusteluun sekä kehittää yhdessä yritysten ja muiden kumppaneiden kanssa ratkaisuja, jotka vievät tutkimuksen tulokset käytäntöön.
– Haluamme, että Vaasan yliopiston osaaminen näkyy ja kuuluu nykyistä vahvemmin niin Suomessa kuin kansainvälisesti – ja että tutkimustyötämme hyödynnetään yhä laajemmin yrityksissä ja yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Atte tuo tähän vahvaa kokemusta kansainvälisestä yritysmaailmasta sekä näkemystä siitä, miten viestintä ja sidosryhmäsuhteet palvelevat organisaation tavoitteita, sanoo rehtori Minna Martikainen.
Palomäen työssä painottuvat yliopiston profiilin kirkastaminen, tutkimuksen ja asiantuntijoiden näkyvyyden lisääminen sekä yritys- ja sidosryhmäsuhteiden kehittäminen. Hän työskentelee yhdessä rehtorin, yliopiston muun johdon sekä viestinnän, brändin ja markkinoinnin tiimin kanssa. Työ tukee yliopiston pitkän aikavälin tavoitetta vahvistaa asemaansa kansainvälisesti tunnustettuna kestävän liiketoiminnan, energian ja yhteiskunnan tutkimusyliopistona.
Palomäki vastasi noin 15 vuoden ajan Wärtsilän viestinnästä, brändistä ja markkinoinnista. Hän on aiemmin työskennellyt myös Nordean viestinnän johtotehtävissä ja journalistina. Nykyisin hän toimii johdon neuvonantajana. Hänen kokemuksensa kansainvälisestä energia-alasta tarjoaa luontevan yhteyden Vaasan yliopiston tutkimukseen ja alueen energiaekosysteemiin.
– Minua innostaa Vaasan yliopiston tapa ajatella isosti ja tehdä tutkimusta, jolla on merkitystä. Wärtsilä-vuosinani näin läheltä, miten Vaasassa osaaminen ja yhteistyö synnyttävät kansainvälistä menestystä. Yliopistolla on kaikki mahdollisuudet ottaa tässä entistäkin vahvempi rooli. Haluan olla mukana avaamassa ovia ja tuomassa sen tutkijoiden näkemyksiä keskusteluihin, joissa tulevaisuuden suuntaa päätetään, Palomäki sanoo.
Toimeksianto vahvistaa yliopiston näkyvyyttä ja pitää sen aktiivisesti mukana yhteiskunnallisessa keskustelussa samaan aikaan, kun vakinaisen viestintä-, vaikuttavuus- ja brändijohtajan rekrytointiprosessi etenee.