Kuva: Repolar

Kansanuskosta tieteelliseksi todeksi: Pihka parantaa haavat ja sieni-infektiot

Suomen vanhin puu on todennäköisesti lähes 800-vuotias mänty. Miten niin pitkä aika on karuissa olosuhteissa mahdollista? Havupuu on kehittänyt itselleen suojamekanismin, pihkan, jonka avulla se pitää bakteerit ja sienet loitolla haavoistaan.

Ortopedi (LT) Arno Sipponen kiinnostui pihkasta työskennellessään Kolarin terveyskeskuksessa, missä pihkasalva kuului jokapäiväiseen haavojen hoitoon. Hän alkoi tutkia asiaa tarkemmin, jotta ymmärtäisi, mistä tehokkuus johtui. Syy löytyi ja lopulta Sipponen väitteli aiheesta tohtoriksi.

”Puussa on kahdenlaista pihkaa. Toinen saadaan halkaistusta puusta ja toinen viillosta kyljessä, josta oikein valmistettuna saadaan vaikuttava-aine. Markkinoiden pihkatuotteissa on ero, jota voi verrata omenaan. Syötkö sen ravinteikkaana kuorineen vai ilman niitä?”

Vajaassa kymmenessä vuodessa Sipposen ja hänen isänsä perustamalta Repolar-perheyritykseltä on tullut markkinoille jo seitsemän lääkäreiden kehittämää tuotetta ihon-, kynsien ja hiustenhoitoon sekä eläintenhoitoon. Tuotteiden sisältämä pihka kerätään Lapissa, vaikuttavan aineen tuotanto on Kolarissa. Tuotteet noudattavat EU:n tiukkoja laatu- ja turvallisuusstandardeja ja ovat CE-merkittyjä.

”Tutkitusti tehokkaat ja valvotut pihkatuotteet antavat tehokkaan ja turvallisen avun moneen ongelmaan.”

Tunnetuinta tuotetta, Abilar®-haavanhoitosalvaa, myydään laajasti sairaaloille ja apteekkeihin. Englannissa Abilarilla® on myös lääkekorvattavuus. Tuubi olisikin hyvä löytyä kotilääkekaapista naarmuja, palovammoja ja isompiakin haavoja varten. Sipponen itse käyttää sitä kodin lisäksi kirurgin työssään, koska se estää tehokkaasti tulehdusta ja edistää ihon uusiutumista.

Tuotteiden pihkaliuos on patentoitu, kuten myös uusi Resol-teknologia, joka mahdollistaa uusien tuotteiden valmistamisen.

”Tipoittain käytettävä Resolain-hoitoneste helpottaa ärtynyttä hiuspohjaa ja hoitaa ihon kuntoon. Se ei vain poista hilsettä, mutta auttaa vähentämään hiivasienen liiallista kasvua, josta yleensä on kyse.”

Liittyvät artikkelit