Espoon elinkeinojohtaja Tuula Antola on luomassa puitteita menestyville yrityksille. Kuvat: Sami Perttilä

Espoo Innovation Garden kutsuu kasvamaan

Espoon kaupungilla on työntekijöitä lähes 14 000. Isona työnantajana kaupunki tarjoaa eri alojen ammattilaisille monipuolisia työtehtäviä – erilaisia ammattinimikkeitä on yli 800. Kaupunki on pääpuutarhurina myös Espoo Innovation Garden -yhteisössä, joka rakentaa uusille menestystarinoille otollista maaperää.

ESPOO INNOVATION GARDEN on avoin osaajien yhteisö, jonka pääpuutarhurina kaupunki toimii. Viitisen vuotta Espoon elinkeinojohtajan toimessa ollut Tuula Antola on merkittävässä roolissa kehittämässä olosuhteita yrittäjyydelle ja uusille menestystarinoille.

”Espoo Innovation Garden kiinnostaa myös kansainvälisesti. Varsinkin aasialaisille puutarhan metafora aukeaa hyvin: vaaditaan pitkäjänteistä työtä ja rakkautta, jotta puutarha kukoistaa. Yllätyksiäkin tulee, joihin pitää reagoida ja joita kasvattaa loistoonsa. Tällä työllä – kuten puutarhallakaan – ei ole alkua eikä loppua, eikä työ ole koskaan valmis”, Antola kertoo.

Kuvauspaikkana on Aalto-yliopiston muodin, värien ja materiaalien kiihdyttämö A:Space, joka avasi ovensa keväällä 2016. A:Space on avoin luova tila, joka tuo yhteen opiskelijat, ympäröivän yhteisön sekä yritykset.

Uudet menestystarinat syntyvät siilojen ylittämisestä. Vaikka Espoo Innovation Gardenin sydän sykkii Espoossa Otaniemi-Keilaniemi-Tapiola -alueella, niin kyseessä on enemmänkin tapa toimia ja avoin yhteistyön malli ja mahdollistaja. Yhteisö on avoin kaikille kunta- ja maarajoista välittämättä. Espoon kaupungin roolina on kertoa toimijoiden tarinoita ja tarjota yhteistyön kanavia.

”Alueella on esimerkiksi paljon yrityskiihdyttämöitä, joita halutaan törmäyttää suurten yritysten ja rahoittajien kanssa. Vieraanamme käy viikoittain monenlaisia kansainvälisiä tahoja, jotka ottavat yhä enemmän yhteyttä Innovation Garden -kärjellä. Mukana on ollut mediaa, sijoittajia ja paljon myös muiden kaupunkien edustajia, jotka hakevat oppeja ja kumppaneita vastaavien yrittäjäekosysteemien luomiseksi.”

Monipuolinen tausta tuo tarvittavaa ymmärrystä

Antolalta löytyy omakohtaista kokemusta sekä yrittäjyydestä että innovaatiojohtamisesta. ”Espooseen elinkeinojohtajaksi haluttiin henkilö, jolla on taustaa etenkin yksityiseltä sektorilta ja muutenkin erilaisista toimintaympäristöistä. Olen aiemmin ollut mukana perustamassa useita yrityksiä ja kokemusta on kertynyt kaikista perustettavien yritysten kaarista: on menestytty ja on pantu pillejä pussiin. Olen kartuttanut työkokemusta myös perhe- ja pk-yrityksestä sekä globaalista konsulttiyrityksestä. Matkalle mahtuu myös työskentelyä korkeakouluympäristössä, jota lähellä tässäkin ollaan”, Antola valottaa.

Aalto-yliopiston alumnina Espoo Innovation Gardenin ydinalue on tuttu Antolan opiskeluajoilta. Kuten työurallaan, opiskeluvalinnoissa hän haki omaa polkua ja haastavuutta, mikä on myöhemmin osoittautunut suureksi voimavaraksi.

”Espoo Innovation Gardenin toimijoiden menestys tuottaa hyvinvointia koko maahan.”

”Persoonani puolesta minulle ilmeisempiä opiskelupaikkoja olisi löytynyt vaikkapa kauppakorkeasta, mutta halusin oppia ymmärtämään miten insinöörit ajattelevat. Niinpä lähdin opiskelemaan Teknilliseen korkeakouluun. Vaikka siihen aikaan erikoistumista yhteen asiaan pidettiin tärkeimpänä ja teekkarit työllistyivät suuriin yrityksiin, pidin itseäni enemmän generalistina. Näin jo silloin olennaisimpana asiana huippuasiantuntijoiden yhteistyön edistämisen. Se ymmärrys ja vuosikymmenten ajan keräämäni verkosto on tukenut minua elämässäni ja on suureksi hyödyksi nykyisessä työssäni.”

Kestävän kasvun kaupunki

Antola iloitsee Otaniemeen pääkampuksensa keskittävän Aalto-yliopiston tuoreesta kansainvälisestä meriitistä. Aallon muodin kandidaattiohjelma rankattiin kolmanneksi maailman huipputaideyliopistojen joukossa Business of Fashion -verkkosivuston tekemässä vertailussa.

”Tässä menestyksessä on nähtävissä poikkitieteellisen osaamisen hyödyntämistä, mistä muotisuunnittelun ja materiaaliteknologian yhdistäminen on yksi esimerkki. Espoo Innovation Garden on oiva toimintaympäristö tällaisen huippuosaamisen kestävälle jalostumiselle kaupallisiksi onnistumisiksi”, Antola jatkaa.

Hollantilaisen Tilburgin yliopiston Telos-instituutin keväällä 2016 tekemä tutkimus osoitti, että oikealla tiellä ollaan. Tutkimuksessa verrattiin 140:tä eurooppalaista kaupunkia ekologisilla, taloudellisilla ja sosiaalisilla mittareilla. Espoo todettiin tässä vertailussa Euroopan kestävimmäksi kaupungiksi.

”Onnistumiset syntyvät yhteistyössä. Espoo Innovation Gardenin toimijoiden menestys tuottaa hyvinvointia koko maahan. Suomea on rakennettava yhteistuumin ennakkoluulottomasti, kansainvälisesti ja tulevaisuuteen katsoen”, Antola summaa.

Liittyvät artikkelit