Jasmine Jussila: Kenelle vastaat lomalla

Myyjät häiritsevät lomaa. Aiheesta on ansiokkaasti keskusteltu sosiaalisessa mediassa viime päivinä.

Pitäisihän B2B-myyjien tietää, että Suomi on juhannuksesta lomalla heinäkuun loppuun. Viimeistään tämä tulisi tajuta, jos ensimmäiseen soittoyritykseen ei vastaa. Onhan suurin synti muistuttaa mistään työhön liittyvästä loman aikana. Hrrr! Ellei soittaja sitten satu olemaan asiakas. 

Asenne itsessään ei ole kovin yllättävä. Työntekijältä se on jopa odotettavissa. Loma on oma kerrytetty etu, joka menee tyypillisesti yrityksen edun edelle. Silti moni työntekijä vastaa meileihin ja puheluihin iloisesti lomaltakin, antavat työnantajayrityksestään lähes poikkeuksetta hyvän mielikuvan. Yllättävää on, että valittajien voimakkaimmat äänet ovat itsekin myyntityötä tekevien yrittäjien ja toimitusjohtajien. Sellaistenkin, jotka kovaa huutavat työnsä merkityksellisyydestä ja voimaannuttavasta vaikutuksesta. Siksi heillä ei ole erikseen työpuhelintakaan, he ovat esimerkillisesti tavoitettavissa ympäri vuorokauden. Paitsi jos myyjä soittaa, sillä vastaamatta jättäminenkin rasittaa. 

Minusta tulee loppusyksystä äiti. Suuri haaveeni, josta ehdin jo hetkeksi luopua, toteutuu sittenkin. Yrittäjänä jännittää elämä pienen lapsen kanssa. Suunnitelmissa on, että hän on yhtä rauhallinen kuin äitinsä, nauttii pitkistä yöunista ja ottaa ruokailujen välissä nokoset. Yrittäjä-äiti voi silloin rientää toimistolle ja keskittyä täysin yritystoiminnan pyörittämiseen, myyntiin, asiakastyytyväisyyteen ja henkilöstön hyvinvointiin. Työpaikan ja toimiston välimatkakin on alle 1 km. Yrittäjyyden mahdollistamia valintoja.  

Mitä jos asiat eivät menekään suunnitellusti? Sanotaan, että varasuunnitelman tekeminen sabotoi pääsuunnitelman. Siksi en sen kummempia suunnittele. Asioilla on tapana järjestyä kun perusteet ovat kunnossa. Sen tiedän, että vastaan kyllä myyjille, asiakkaille, työnhakijoille ja -tekijöille sekä muille mahdollisille yhteistyökumppaneille aina. B2B-myyjätkin pyrkivät kehittämään liiketoimintaa, eiväthän he turhaan potentiaalisia asiakkaita kontaktoi. Kunhan taustatyöt on tehty ja myyntityö kohdennettua.

PS. Nytkin voisi joku Elisan yrityspalveluista ottaa yhteyttä ja katsotaan liittymäjutut kerralla kuntoon. Vastaan puheluihin myös heinäkuussa. Jos en jostain syystä vastaa, saa koittaa myöhemmin uudelleen. Nyt on samalla tavalla kiireistä aikaa kuin aina muulloinkin. Yritykseni asiat kiinnostavat ympäri vuoden elämäntilanteesta riippumatta, satoi tai paistoi.

Liittyvät artikkelit