vaikuttajamedia_presser
Taksi Helsinki

Taksi Helsinki varmistaa rekrytointien onnistumiset kyvykkyystoimistoa hyödyntäen

Suomen suurin taksien tilausvälitysyhtiö uskoo osaavan henkilöstön olevan avainasemassa yhtiön menestyksessä. Siksi myös sisäisiin rekrytointeihin halutaan panostaa. Rekrytointikumppaniksi valittiin Suomen ensimmäinen kyvykkyystoimisto Bridge Impact.

Taksi Helsingillä työskentelee noin 100 ammattilaista varmistamassa, että turvallinen ja laadukas asiakaskokemus ulottuu yli varsinaisen kuljetuksen. ”Eniten ihmisiä työskentelee palvelukeskuksessa, mutta tarjoamme monipuolisia tehtäviä myös muun muassa taloushallinnon, IT:n, myynnin, markkinoinnin ja laadunvalvonnan osaajille”, kuvailee Taksi Helsingin toimitusjohtaja Jari Kantonen. Välitysyhtiöön kuuluu lähes 2 000 taksia, joista noin kolmannes toimii pääkaupunkiseudun ulkopuolella. Myös Valopilkku-sovellus on käytössä valtakunnallisesti joka päivä, kaikkina vuorokaudenaikoina.

Asiantuntijanäkemystä rekrytointipäätöksen tueksi

Tänä vuonna Taksi Helsinki on hyödyntänyt kahdessa rekrytoinnissa ulkopuolista kumppania, kyvykkyystoimisto Bridge Impactia. ”Molemmat olivat niin sanottuja kohderekrytointeja, joissa meillä oli jo mielessä vahva kandidaatti tehtävään. Halusimme kuitenkin varmistua vielä kompetenssitasosta ja freesata omaa käsitystämme siitä, miten voimme esimiestyössä parhaiten tukea osaajaa”, Kantonen taustoittaa lähtötilannetta.

Ensimmäinen rekrytointi tehtiin palvelukeskuksen vetäjän rooliin alkuvuodesta. Kandidaatti oli Jari Kantoselle ennestään tuttu, mutta silti työn kannalta oleellisimmista kompetensseista haluttiin varmistus. Toinen, sisäinen rekrytointi julkishallinnon Key Account Managerin tehtävään toteutettiin syksyllä, alkuvuoden onnistuneen pilotoinnin jälkeen.

Bridge Impact teki roolien kannalta perusteelliset kyvykkyyskartoitukset Capability Design™ -metodiaan hyödyntäen yhdessä Taksi Helsingin sisäisen rekrytoijan kanssa. Kantosen mukaan kyvykkyyskartoitukset toimivat hyvänä koeponnistuksena myös roolin merkitykselle organisaatiossa. Tehtävä kuvataan hyvinkin tarkasti ennen kuin kandidaatti otetaan mukaan prosessiin. Kandidaatin kyvykkyyskartta räätälöidään juuri kyseisen tehtävänkuvan kannalta.

”Lopputulos on pitkälti sekä rekrytoijan että työntekijän manuaali siitä, mitä osa-alueita tulee kehittää ja mitkä ovat vahvuuksia. Jo tehtävänkuvassa voidaan huomioida painotuksia – mihin asioihin osaajan kannattaa erityisesti keskittyä ja kannattaako tiettyjä vastuita jakaa toisen henkilön kanssa”, Kantonen kertoo.

Jari Kantonen”Kyvykkyyskartoitus tulisi tehdä kaikille johtoryhmän jäsenille. Sen pohjalta osaat laittaa pelaajan oikealle pelipaikalle.”

Riisuva prosessi

Perusteellinen rekrytointiprosessi on ollut myös kandidaateille mieluinen. Se on luonut työn aloittamiselle hyvän perustan ja lähtökohdat avoimelle keskustelulle. Jari Kantonen korostaa myös palautekeskustelun merkitystä, joka tässä tapauksessa hoidettiin Taksi Helsingissä sisäisesti. ”Rekrytoitava on prosessissa kovilla, mutta hyötyy isosti. Palaute on ollut kovin positiivista.”

Aikaisempiin rekrytointikokemuksiin verrattuna Jari Kantonen sanoo Bridge Impactin toimintatavan olevan syvällisempi ja laaja-alaisempi. ”Tämä on riisuva prosessi, joka tuo yllättävän monia asioita näkyväksi. Kyvykkyyskartoitus tulisi tehdä organisaatioissa kaikille johtoryhmän jäsenille. Sekä uudelleenjärjestelyissä että uusissa rekrytoinneissa. Sen pohjalta osaat laittaa pelaajan oikealle pelipaikalle”, Kantonen summaa.


Bridge Impact on Suomen ensimmäinen kyvykkyystoimisto. Toiminnan ydintavoite on auttaa sinua saavuttamaan liiketoimintasi päämäärät rakentamalla ja kehittämällä organisaatiosi kyvykkyyttä.


Lue lisää aiheesta asiakaskokemus.

Liittyvät artikkelit