Ulkomaiset sijoittajat löytävät sijoituskohteensa yhtiön kotipaikasta ja pörssistä riippumatta. Mutta kiinnostuakseen esimerkiksi suomalaisesta yhtiöstä he haluavat ensin varmistaa, että yhtiö nauttii kotimaisen sijoittajakentän luottamusta. He tietävät, että paikalliset tuntevat yhtiön parhaiten. Osin siksi yli 90 prosenttia listautuvista yhtiöistä hakeutuukin juuri kotimaansa pörssiin. Myös Suomessa.
Helsingin pörssi eli Nasdaq Helsinki kuuluu globaaliin Nasdaq-konserniin. Nasdaq tarjoaa suomalaisille pörssiyhtiöille oman brändinsä globaalia tunnettuutta ja luotettavuutta samalla tavalla kuin amerikkalaisille yhtiöillemme, kuten Applelle, Facebookille, Microsoftille, ym. Myös Nasdaq-markkinapaikan palvelut ja näkyvyys New Yorkin ytimessä Times Squarella ovat suomalaisten käytettävissä.
Toimialansa johtajia
Lähes puolet suomalaisten pörssiyhtiöiden omistuksesta on ulkomaisilla sijoittajilla. Osuus on Euroopassa poikkeuksellisen korkea ja kertoo ulkomaisten sijoittajien luottamuksesta yhtiöihimme.
Sijoittajia houkuttelee mm. se, että Helsingin pörssissä on harvinaisen monta oman toimialansa globaalisti johtavaa yhtiötä. Pienelle maalle tämä on poikkeuksellista. Lisäksi suomalaisyhtiöiden maine, sijoittajaviestintä ja vastuullisuusraportointi ovat vertailujen mukaan huippuluokkaa. 2014 yhtiöiden vastuullisuusraportointi oli jo toistamiseen maailman parasta (Corporate Knights Capital, 6/2015).
Voi kuulostaa erikoiselta, mutta suomalaisten pörssiyhtiöiden kautta sekä ulkomaiset että kotimaiset sijoittajat pääsevät hyötymään kansainvälisestä kasvusta. Jo 40–45 prosenttia suomalaisyhtiöiden liikevaihdosta tulee kehittyvien maiden kasvavilta markkinoilta ja vain viidennes Suomesta. Siksi pörssiyhtiöidemme kasvu ja menestys voivat poiketa paljonkin Suomen kansantalouden kehityksestä.
Lue lisää aiheesta kansainvälistyminen.