Globe Hopen Seija Lukkala ja Miisa Asikainen asettuvat tyylillä kertakäyttökulutusta vastaan. Kuva: Matti Hietala

Toivoa on – Kierrätysdesign edellä kohti parempaa maailmaa

Luonnonvarat hupenevat, mutta kulutus jatkaa kasvuaan. Miten tehdä jätteeksi luokitellusta materiaalista hyväksyttyä, haluttua ja arvostettua designia? Siinä yhtälö, jota Globe Hope lähti aikanaan ratkaisemaan.

14 vuotta on kulunut siitä, kun Seija Lukkala perusti kierrätysvaatteita, -asusteita ja –tarvikkeita valmistavan Globe Hope -merkin. Noin kymmenhenkiseksi kasvanut tiimi saa, tai joutuu, tänä päivänä pähkäilemään samojen eettisten ja ekologisten haasteiden edessä kuin tuolloinkin. Moni asia on myös muuttunut.

”Siinä missä tuotteistamme olivat aloittaessamme kiinnostuneet lähinnä tiedostavat kaupunkilaisnuoret, nykyään kohderyhmää ovat kaikki laatua ja maailmantilaa miettivät ihmiset”, Lukkala kertoo, ”menemme vahvasti design ja käytettävyys edellä. Eettisyys ja ekologisuus ovat aito lisäarvo.”

Kuva: Tiia Ennala

”Vaikka Gobe Hopella seurataan trendejä, mallistot ovat ajattomia. Tuotteet ovat suunniteltu kestämään.”

Kierrätysideologia toteutuu Globe Hopen toiminnassa pienintä yksityiskohtaa myöten. Jopa biohajoavien hintalappujen tarra on valmistettu maatuvasta maissitärkkelyksestä. Vaatteiden, laukkujen, korujen ja muiden tuotteiden materiaaliksi kelpaavat hyvin esimerkiksi vanhat purjeet, turvavyöt sekä armeijan ja työvaatetehtaiden ylijäämät. ”Aiemmin käytimme jonkin verran kuluttajakierrätysmateriaaleja, mutta niiden laatu on mennyt niin huonoksi, että vain joitain kodintekstiilejä voidaan hyödyntää”, toimitusjohtaja Lukkala huomauttaa.

Vanhasta uutta syksyyn

Suunnittelutiimissä vaikuttava markkinointivastaava Miisa Asikainen esittelee innoissaan Globe Hopen syksyn 2017 mallistoa. ”Malliston nimi on Feminité, halusimme korostaa naiseutta ja voimaa. Vaatteissa on selkeät ja naiselliset linjat, ja laukut ovat yksinkertaisen tyylikkäitä. Tuotteiden nimet tulevat suosituista naisten nimistä ympäri maailmaa.” Asikainen korostaa, että vaikka Globe Hopella toki seurataan trendejä, mallistot ovat ajattomia. Tuotteet on suunniteltu kestämään. Globe Hopen tuotteet löydät Helsingin ydinkeskustan myymälästä, Nummelan tehtaanmyymälästä sekä valtakunnallisesti jälleenmyyjiltä ja verkkokaupasta.

Kuva: Miisa Asikainen

Glope Hopen uutuudet:

  • Joulumarkkinoille lanseerattava luonnonkosmetiikkasarja.
  • Twice loved Hope:
    -tuo vanha Globe Hope –tuotteesi liikkeeseen, saat alekupongin.

Liittyvät artikkelit