Pikuliina, lemmikkisi toinen koti

Omistajien matkustellessa tai työskennellessä pitkää päivää on tärkeää, että eläin saa sillä välin hyvää ja turvallista hoitoa.

Eläimet ovat aina olleet iso osa Kati Niittyniemen elämää. Merikarvialla, omalla kotitilallaan Eläinhoitola Pikuliinan perustaja huolehtii vuodenajasta riippumatta muun muassa kissoista, koirista ja erilaisista pienjyrsijöistä. ”Olen hoitanut myös kilpikonnaa sekä kotieläimiä kuten lampaita ja hevosia. Hoito mietitään yksilöllisesti yhdessä asiakkaan kanssa”, kertoo Niittyniemi.

Arki hoitolassa on vauhdikasta, mutta rutiininomaista. Päivittäisiin askareisiin eläinhoitolassa kuuluvat ruokinta ja tilojen siistimiset, lenkitykset, iltatoimet sekä eläinasiakkaiden vastaanotto ja luovutukset. Niittyniemi viettää vuoden jokaisen päivän seurustellen niin hoitolan asukkaiden, kuin omien lemmikkiensä kanssa.

Pikuliina sijaitsee idyllisessä maatilamiljöössä.
Pikuliinassa maisemanhoitajien virkaa hoitavat Katin kuusi omaa suomenlammasuuhta.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pihan vanhaan navettarakennukseen remontoitu 6-paikkainen koirahoitola on tilava ja avara. Myös ulkotarhat lisäävät koirien viihtyvyyttä. Muut pieneläimet sijoittuvat hoitoon tilan päärakennukseen, josta kukin eläin saa yli 200-neliöisestä talosta käyttöön oman huoneen.

Pikuliinan tavoitteena on pysyä pienenä ja kodinomaisena hoitolana, jonne omistajalla on turvallinen olo jättää perheenjäsen. ”Parhaan kiitoksen työstäni saan eläimeltä, joka kotiin noudettaessa olemuksellaan osoittaa, että voisi mieluusti myös jäädä.”

www.niittyniemi.fi

Kuvat: Pikuliina/Kati Niittyniemi

Liittyvät artikkelit