”Asiakaspalaute on ollut lähes yksinomaan positiivista”, toteaa Stellan toimitusjohtaja Juhani Pälve. Kuva: Stella Kotipalvelut

Siisteyttä ja vapaa-aikaa

Kauas taakse ovat jääneet Suomi-filmi –ajat, jolloin vain rovastilla ja kunnanlääkärillä oli mahdollisuus palkata kotiinsa siivooja. Stella tuo räätälöidyt, arkea helpottavat kodinhoitopalvelut kaikkien ulottuville.

”Elitismistä ei tosiaan ole kysymys. Kodinhoitopalvelu ei ole kallista ja lisäksi kotitalousvähennys, joka on ensi vuodesta alkaen 50 % palvelun hinnasta, laskee palvelunostokynnystä merkittävästi”, kertoo Stella kotipalvelut Oy:n toimitusjohtaja Juhani Pälve. ”On hienoa toimia alalla, joka suo tavallisille ihmisille enemmän mahdollisuuksia nauttia vapaa-ajastaan. Se on sitä kaikkien saatavilla olevaa arjen luksusta.”

Edullisemmat hinnat saattavat herättää kysymyksiä työntekijöiden hyvinvoinnista. Stellan yhtenä tavoitteena onkin kirkastaa alan mainetta ylipäätään. ”Me olemme vastuullinen työnantaja. Tähtäämme paitsi pitkäaikaisiin asiakas- myös työntekijäsuhteisiin”, Pälve täsmentää. ”Valmisteilla on esimerkiksi bonusjärjestelmä, jonka avulla haluamme konkreettisesti kiittää asiakkaiden parissa työskenteleviä ihmisiä.”

”Ostetun viikkosiivouksen myötä perheriidat vähenivät 90 prosenttia.” – Asiakaspalaute

Juhani Pälve korostaa siivoamisen olevan ammattitaitoa vaativaa työtä, eikä suostu allekirjoittamaan ”Kaikkihan nyt imuroida osaa” –ajatusta. ”Koulutamme työntekijämme huolella ja korostamme laatua. Heidän tulee tuntea kaikki kodinhoidon osa-alueet”, Pälve sanoo ja lisää ”Luottamus on tärkeä elementti asiakkaan luovuttaessa meille kotiavaimensa, joten kaikkien työnhakijoiden taustat luonnollisesti tarkistetaan. Meillä on vakuutukset kunnossa, joten työssä sattuneet vahingot eivät ole maailmanloppu.

Osa kokonaisvaltaista hyvinvointia

Mistä itse asiassa kodinhoitopalveluja käyttäessäsi maksat? Toki siististä kodista, johon on ihana astua vaikkapa rankan työviikon jälkeen. Laajemmin kysymys on kuitenkin kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.

Parhaimmillaan siivouksen voi saada samalle päivälle. Sesonkiaikoina, kuten joulun alla, Stella pitää huolen, että työvoimaresurssit riittävät. Kodinhoitopalvelu on myös lahjaksi annettuna suosittua. Mielenrauha lisääntyy siitäkin, että keväisin isovanhempien ikkunoita onkin pesemässä ammattilainen eikä vanhusten tarvitse kiipeillä tikkailla.

Onni on puhtaan tuoksuinen pyykki

Pälveen mukaan kodinhoidon tarpeet ovat ajan mittaan muuttuneet ja Stella panostaakin räätälöintiin. ”On erilaisia kodinhoidollisia tarpeita. Sinkkuna elävä henkilö voi tosiaan haluta kotiinsa vain imuroinnin”, Pälve selventää, ”On myös asiakkaita, jotka tarvitsevat pyykinpesua ja -silitystä, nahkasohvan puhdistuksen erikoisaineilla, koiranulkoilutusta ja kaupassa käyntiä.”

Jokaisen asiakkaan kohdalla suoritetaan alkukartoitus ja käydään paikan päällä sopimassa yksityiskohdat ja määritellään yhdessä asiakkaan kanssa arvioitavat työt. ”Koti ja sen siisteys ovat hyvin henkilökohtaisia asioita eikä ole kahta samanlaista kotia.”, Juhani Pälve muistuttaa.

Stella kotipalvelut Oy toimii Helsingissä, Espoossa Vantaalla ja Tampereella. Liiketoiminta-aloihin kuuluvat terveydenhoidon kotipalvelut (kotisairaanhoito, kotisairaala, lääkärin kotikäynnit), kotien turvateknologia, siivous- ja kodinhoitopalvelut sekä lapsenhoitopalvelut yrityksille ja yksityisille.

Liittyvät artikkelit