Paikkatietoanalytiikalla kiinteistöalaa uudistava CHAOS on kerännyt kahden miljoonan euron rahoituksen, jolla yhtiö aikoo laajentaa toimintaansa muihin Pohjoismaihin ja saksankieliseen Eurooppaan. Yhtiön kehittämät tekoälyratkaisut tukevat kiinteistöalan päätöksentekoa, datan tehokkaampaa hyödyntämistä ja prosessien uudistamista. Rahoituksen avulla vauhditetaan jatkokehitystä.
”Investointi heijastaa kiinteistöalan kiihtyvää muutosta kohti tietoon perustuvaa päätöksentekoa. CHAOS tarjoaa sijoittajille ja kehittäjille selvää kilpailuetua muuttamalla monimutkaisen markkinadatan selkeäksi, käytännössä hyödynnettäväksi tiedoksi,” sanoo Teemu Suila, CHAOSin hallituksen puheenjohtaja.
Rahoituksen avulla yhtiö laajentaa alustansa käyttöä Pohjoismaissa ja DACH-alueella sekä kehittää edelleen tekoälyyn perustuvia ratkaisujaan kiinteistösijoittajille, rakennuttajille ja vähittäiskaupan toimijoille.
Vuonna 2017 perustetun CHAOSin tavoitteena on uudistaa kiinteistöalaa hyödyntämällä edistynyttä paikkatietoa ja tekoälypohjaista analyysia. Yhtiön alusta kokoaa yhteen dataa hajanaisista lähteistä esimerkiksi alueiden kasvusta, väestön liikkeistä, yritysten menestyksestä sekä palvelutarpeista ja niiden sijainneista. Tiedot jalostetaan selkeiksi analyyseiksi, jotka tukevat rakentajia, kiinteistökehittäjiä, sijoittajia ja vähittäiskaupan toimijoita investointeihin, rakentamiseen ja alueiden kehittämiseen liittyvässä päätöksenteossa.
”Kiinteistöala on olemassa ihmisiä varten. Alustamme tarjoaa käyttäjille dataa ja analyyseja ymmärrettävässä ja käytännöllisessä muodossa ja auttaa siten tekemään päätöksiä, jotka ovat sekä taloudellisesti kannattavia että ihmislähtöisiä,” sanoo CHAOSin toimitusjohtaja ja perustaja Natalia Rincón-Eriksson.
Alustan tekoälyominaisuudet auttavat käyttäjiä käsittelemään laajoja tietoaineistoja, vertailemaan alueita ja hyödyntämään paikallistietoa esimerkiksi väestöstä, palveluista ja kiinteistöomaisuudesta. Pelkän datasta kerätyn yhteenvedon sijaan käyttäjät saavat tekoälyn tuottamia suosituksia, jotka tukevat päätöksentekoa eri tilanteissa sijoituspäätöksestä kiinteistön hallintaan ja myyntiin.
”Tekoälykomponenttimme on suunniteltu helpottamaan monimutkaisen datan käsittelyä. Vaikka CHAOSin alusta itsessään on jo merkittävä edistysaskel manuaalisesta datan keruusta ja erillisten aineistojen yhdistelystä, tekoälyominaisuudet vievät sen askeleen pidemmälle ja tarjoavat käyttäjille uusia tapoja kehittää prosessejaan ja vahvistaa päätöksentekoa”, Natalia Rincón-Eriksson lisää.