Tekirin nykyinen toimitusjohtaja Riikka Kouhi johtaa 1.7.2026 alkaen Rud Pedersen Finlandin ja Tekirin muodostamaa yhtiötä. Kuva: Rud Pedersen Finland

Rud Pedersen ja Tekir yhdistyivät: uudeksi nimeksi Rud Pedersen Finland

Uuden yhtiön toimitusjohtajaksi on nimitetty Tekirin nykyinen toimitusjohtaja Riikka Kouhi.

Alkuvuodesta Tekirin koko osakekannan ostanut Rud Pedersen Finland pyrkii nyt markkinajohtajaksi yhdistämällä paikallisen huippuosaamisen ja Euroopan kattavimman kansainvälisen verkoston. Yhdessä yhtiöt muodostavat lähes 60 asiantuntijan konsulttitalon, joka vastaa asiakkaiden kasvavaan kysyntään palveluissa, joita Suomessa ei ole tähän asti ollut saatavilla vastaavalla kansainvälisellä tasolla.

Yhdistyneen yhtiön toimitusjohtajana 1.7.2026 aloittavalla Riikka Kouhilla on yli 25 vuoden monipuolinen kokemus mediasta, johtamisesta ja liiketoiminnan kehittämisestä. Tekirissä hän on työskennellyt vuodesta 2015.

Rud Pedersen Finlandin nykyinen vt. toimitusjohtaja, osakas Karri Kattelus on nimitetty Chief Commercial Officeriksi ja johtoryhmän jäseneksi. Kattelus toimii jatkossa myös yhtiön varatoimitusjohtajana.

Johtaja Kalle Seire on nimitetty yhtiön Chief Operational Officeriksi ja johtoryhmän jäseneksi. Seire on aikaisemmin toiminut Tekirin asiakkuuksista ja myynnistä vastaavana johtajana.

Osakas Marcus Rantala on nimitetty yhtiön Chief International Officeriksi ja johtoryhmän jäseneksi. Aikaisemmin Rud Pedersenillä Rantala on vastannut johtajana erityisesti puolustuspolitiikkaan liittyvästä asiakastyöstä.

Uusi johtoryhmä vastaa lähes 60 asiantuntijan organisaation kehittämisestä sekä yhtiön kasvustrategian toteuttamisesta Suomessa ja kansainvälisesti.

Asiakkaat saavat käyttöönsä entistä laajemman palveluvalikoiman, syvemmän toimialaosaamisen sekä vahvemman tuen vaativiin tilanteisiin. Tekirin kokemus vaativasta viestinnästä, kriisitilanteista ja johdon neuvonannosta vahvistaa Rud Pedersen Finlandin kokonaisuutta. Samalla asiakkaat saavat käyttöönsä Rud Pedersenin eurooppalaisen asiantuntemuksen, Brysselin EU-osaamisen ja 19 Euroopan maata kattavan toimistoverkoston.

”Asiakkaiden tarpeet muuttuvat nyt nopeasti. Viestinnältä odotetaan yhä enemmän kykyä varautua, ymmärtää politiikkaa, sääntelyä, EU-päätöksentekoa ja kansainvälisiä valtasuhteita. Tässä muutoksessa Rud Pedersen Finlandin tavoitteena on olla Suomen johtava neuvonantaja organisaatioille, jotka tarvitsevat sekä varautumista, paikallista ymmärrystä että eurooppalaista vaikuttavuutta”, Riikka Kouhi toteaa.

Liittyvät artikkelit