LähiTapiola ja Helsingin yliopisto aloittavat yhteistyön innovaatioita ja kasvua luovan ajattelun tukemiseksi. Helsingin yliopisto käyttää 900 000 euron lahjoituksen uuteen Läpimurto-rahoitukseen. Rahoituksen avulla viisi professoria voi yhden lukukauden ajan keskittyä edistämään omaa projektiaan, alansa tutkimuksen käytännön läpimurtoa tai opetuksen innovaatiota. Tavoitteena on tukea sellaisten uusien ratkaisujen ja tapojen löytämistä, jotka hyödyttävät koko yhteiskuntaa kestävällä tavalla.
– Emme voi tietää, mistä Suomen uusi kasvu ja läpimurrot löytyvät. Innovaatiot rakentuvat tiedolle ja tutkimukselle, mutta niiden syntyminen vaatii luovuutta ja riskinottokykyä. On hienoa saada olla mahdollistamassa sitä, että ihmiset, joilla on valtava tietopääoma, voivat ottaa askeleen sivuun jonkin uuden synnyttämiseksi. Suomalainen yhteiskunta on aina kyennyt uudistumaan ja löytämään läpimurtoja. Haluamme osaltamme vahvistaa tällaista ajattelua epävarmoina aikoina, sanoo LähiTapiolan pääjohtaja Sari Heinonen.
Kolmen vuoden kokeilu
Kokeilu tehdään kolmena vuotena peräkkäin, minkä jälkeen tuloksia arvioidaan. Ensimmäinen kutsuhaku järjestetään vuoden 2025 loka-marraskuussa. Projekteilta vaaditaan etukäteen hyvin perusteltua suunnitelmaa yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta. Rahoitusta tarjotaan viidelle professorille kerrallaan.
– Helsingin yliopisto tekee tieteellisiä läpimurtoja maailman parhaaksi, yli sukupolvien ja tieteenalojen. Olemme innoissamme, että saamme LähiTapiolan jakamaan tätä visiota kanssamme, sanoo Helsingin yliopiston rehtori Sari Lindblom.
__
Lisää aiheesta innovaatiot.