Luonnonkosmetiikka on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisten sydämissä. Aiemmin eko- ja luontaistuotekaupoissa myydyt tuotteet ovat löytäneet tiensä myös päivittäistavarakauppoihin, kaikkien kuluttajien saataville.
”Mitä enemmän puhutaan kosmetiikan mikromuoveista, merien muoviongelmasta ja ympäristökriiseistä, sitä voimakkaammin ihmiset miettivät omia kulutustottumuksiaan”, kertoo Nordic Health Systemsin toimitusjohtaja Liisa Torenius. Kuluttaja voi vaikuttaa omilla valinnoillaan myös kosmetiikkaa ostaessaan. ”Esimerkiksi synteettisten aurinkotuotteiden haittavaikutukset koralleille vältetään käyttämällä 100-prosenttisia mineraaliaurinkovoiteita”, Torenius kertoo.
Alun perin luontaistuotteiden parissa toiminut Nordic Health Systems, NHS, siirtyi Liisa Toreniuksen johdolla luonnonkosmetiikan pariin vuonna 2007. ”Sain yhdistettyä kauneudenhoitoalan estenomi-koulutukseni ja perheyrityksen toiminnan. Ja vahvasti arvomaailmani mukaisesti”, hän iloitsee. NHS edustaa Suomessa lähes kymmentä luonnonkosmetiikkabrändiä ja jälleenmyyjiäkin on liki 400: muun muassa Stockmann, Sokos, Keskinen, Kärkkäinen, Prisma, K-Citymarket, ekokaupat ja viimeisimpänä lisäyksenä Tokmanni, jonka kanssa yhteistyö alkoi elokuussa.
Kauneusbloggaaja, meikkaaja-maskeeraaja Miia Ezen suosii Laveran luonnonkosmetiikkaa.
”Suosikkejani ovat Laveran poskipunat, jotka tekevät poskista ihanan heleät ja ilmeestä raikkaan. Lisäksi Laveran kajaalit on aivan mahtavia ja juuri sopivan pehmoisia, joilla saa omaan meikkaustyyliini sopivan häivytetyn ja seksikkään rajauksen – joko luonnollisempana päivämeikkiin tai vahvempana iltameikkiin. Nämä kaikki tuotteet ovat myös ammattilaispakissani.”
Sertifioinnilla on väliä
Kosmetiikkaa markkinoidaan milloin milläkin supereliksiirillä ja uutteella. Mutta mistä kuluttaja tunnistaa aidon luonnonkosmetiikan? Torenius suosittelee tarkistamaan pakkauksen kyljestä sertifikaatin, tai muuten tutustumaan brändin filosofiaan ja toimintatapaan. Yleisimpinä sertifikaatteina hän mainitsee NaTrue ja Ecocert sertifioinnit. Sertifioitu luonnonkosmetiikka ottaa laajalti kantaa ympäristöön, paljon laajemmin kuin vain pakkauksen sisällön osalta. ”Sertifioinnissa huomioidaan koko elinkaari, kasvin kasvatuksesta tuotantoon, energian ja veden käyttöön, pakkaukseen ja kuljetukseen.”
Vahvaa tuotekehitystä ja autenttisuutta
Tunnetuin NHS:n maahantuomista brändeistä on saksalainen Lavera, jonka maltillisesti hinnoiteltuun valikoimaan kuuluu noin 250 sertifioitua tuotetta värikosmetiikasta ja ihonhoidosta aurinkotuotteisiin.
Laveran tuotekehitys on vakuuttavaa, uusia innovaatioita kehitetään taukoamatta. Uusin Laveran lanseerauksista on ilmansaasteilta suojaava anti-pollution tuotesarja, joka sisältää puhdistustuotteen, naamion, päivävoiteen ja seerumin. ”Vastaavanlaista ihon vanhenemisprosessia hidastavaa tuotesarjaa ei ole vielä luonnonkosmetiikassa nähty”, Torenius sanoo. Luomulevää, antioksidantteja ja hurtanminttu-uutetta sisältävä raaka-aineseos vähentää ympäristösaasteiden aiheuttamaa ihon ennenaikaista vanhenemista. Tuotteet ovat suunnattu tiedostaville, terveydestään huolehtiville aktiivisille kaupunkilaisille, 25-45-vuotiaille naisille.
Toisena brändinä Torenius nostaa esiin 50-vuotis juhlavuottaan viettävän Cattier Paris -brändin, jonka maahantuonnin NHS aloitti toukokuussa. Ranskalaisten tuotteiden perustana on savi, jossa on luontaisesti arvokkaita ja hoitavia mineraaleja. ”Cattier Paris -tuotteet ovat Ecocert-sertifioituja, ne sisältävät vähintään 95 % luonnollisia ja vähintään 20 % luomuainesosia. Saven väri määrittää sen käytön: pinkki rauhoittaa herkkää ihoa, vihreä ravitsee rasvoittuvaa, keltainen stimuloi sekaihoa ja valkoinen savi kosteuttaa kuivaa ihoa. Cattier Paris tuotteet vaativat käyttäjältä hieman enemmän perehtymistä. Siksi niiden myynti on keskitetty apteekkeihin, eko- ja verkkokauppoihin sekä hoitoloihin.
Ranskan suosituimpiin luonnonkosmetiikkabrändeihin kuuluva Cattier Paris luottaa saven hoitaviin ominaisuuksiin.
Jasmine Jussila
Intohimoinen kestävän kasvun puolestapuhuja. Kirjoittaa erityisesti myynnin, kestävän kehityksen ja henkilöstöjohtamisen teemoista. | jasmine.jussila@presser.fi
Viime vuosina rahoitusmarkkinat ovat heränneet ilmastonmuutoksen tuomiin uusiin tulevaisuuden näkymiin. Toki edelläkävijät ovat puhuneet vastuullisuudesta sijoituksissaan, mutta viimeistään Pariisin sopimuksen myötä ilmaston huomioimisesta on tulossa valtavirtaa.
”Suomi saattaa pudota muiden Pohjoismaiden kelkasta uusien lääkkeiden hyödyntämisessä ja tuomisessa osaksi terveydenhoitoa”, uskoo Bristol-Myers Squibbin maajohtaja Sami Hyvönen.
Luemme päivittäin lehdistä ja sosiaalisesta mediasta tarinoita skandaalin keskiöön joutuneista yrityksistä, joissa ei ole onnistuttu toimimaan eettisten arvojen tai yhteiskunnan odotusten mukaisesti.
Hybridi merkitsee jotain, jossa kahden kategorian asiat sulautuvat. Miten hyrbridimalli toteutuu koulutuksessa? Hyrian päävalmentaja Jenniina Bies-Wikgren avaa aihetta osaamisen kehittämisen näkökulmasta.