Suomalainen uusiutuvan energian sijoittaja ja kehittäjä Korkia on lanseerannut jo viidennen kansainvälisen uusiutuvan energian vaihtoehtorahaston. Sen kautta suomalaiset institutionaaliset sijoittajat ja varakkaat yksityissijoittajat voivat sijoittaa teollisen kokoluokan aurinkovoima- ja energian varastointihankkeisiin kansainvälisesti. Yhtiö kertoo rahaston tavoitekooksi noin 150–200 miljoonaa euroa. Rahaston tavoiteltu vuosituotto on yli 12 prosenttia.
Vaikka Pohjoismaissa ollaan pitkällä uusiutuvien energioiden käyttöönotossa, erot vihreän siirtymän etenemisessä ovat suuria. Vuonna 2024 Suomen sähkön tuotannosta 95 prosenttia perustui fossiilittomaan energiaan, kun taas esimerkiksi Italiassa yli 50 prosenttia sähkön tuotannosta perustuu fossiilisiin energialähteisiin. Isossa Britanniassa fossiiliset polttoaineet muodostavat edelleen lähes kolmasosan kaikesta sähkön tuotannosta.
Sekä Italia että Iso-Britannia pyrkii vauhdittamaan vihreää siirtymäänsä aurinkovoimalla ja akkuvarastoinnilla. Korkialla uskotaan, että aurinkovoimahankkeet etenevät jopa puolet tuulivoimahankkeita vauhdikkaammin:
“Luvitusprosessit ovat lyhyempiä, aurinkovoimaan sekä sähköverkkoa tukeviin varastointihankkeisiin löytyy paljon ymmärrystä eri markkinaosapuolilta. Uusi rahastomme voi rahoittaa hankekehityksen myöhäisessä vaiheessa uusia arvoketjun kohtia ja myös rakentaa markkinoillamme olevia laitoksia”, kertoo Jussi Lilja, Korkian sijoittaja-asiakkuuksista ja rahastoliiketoiminnasta vastaava johtaja.
Uusia kansainvälisiä mahdollisuuksia
Korkia on toiminut viime vuodet uusiutuvan energian alalla keskittyen hankekehitykseen. Korkialla on uusiutuvan energian hankkeita Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Etelä-Amerikassa. Uusi rahasto voi nyt analysoida ja valikoiden ostaa rakennettavaksi sijoituskohteita yhtiön jo tuntemista noin 150 rakennusvaihetta lähestyvästä hankkeesta eri puolilta maailmaa.
Uusi rahasto edustaa yhtiölle uusia aluevaltauksia ja kansainvälistä markkinointia muualla Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa.
“Ulkomaiset sijoittajat, kuten myös suuremmat suomalaiset instituutiot, haluavat mukaan usein isoilla useiden kymmenien miljoonien sijoituksilla. Uniikin sijoitusstrategiamme ansiosta tuottoja ei tarvitse odotella vuosikymmentä, vaan ne materialisoituvat jopa jo 5 vuodessa”, toteaa Lilja.
__
Lisää aiheesta sijoittaminen.