Insinööriliiton tavoitteena on varmistaa Suomen kilpailukyvylle tärkeän työelämälähtöisen korkeakoulutuksen kehittyminen ja ammattikorkeakoulujen vapauden säilyminen. Tällä hetkellä on menossa neuvotteluprosessi Kajaanin, Karelian ja Savonian ammattikorkeakouluista, joiden osake-enemmistöä myös Itä-Suomen yliopisto havittelee.
Salon mukaan yliopistojen alaisuudessa niitä uhkaa hidas näivettyminen ja opintojen laadun heikkeneminen.
– Ajatuksena on jättää kilpaileva tarjous ja katsoa, mihin se johtaa. Yliopistot ovat jo hankkineet omistukseensa useita ammattikorkeakouluja. Niiden omistukseen sisältyy kuitenkin riskejä ja ongelmia, joiden pahenemista on syytä ryhtyä estämään, Insinööriliiton puheenjohtaja Samu Salo perustelee.
Salon mielestä yliopistojen vahvuuksiin ei myöskään ole kuulunut aluekehityksestä huolehtiminen. Ammattikorkeakouluille aluekehitys on luontainen tehtävä, millä on iso vaikutus alueen tosiasialliseen kehittymiseen.
– Yliopistot ovat ammattikorkeakouluille kaikkea muuta kuin hyviä omistajia, koska ne pyrkivät ohjaamaan rahoituksen yliopistoille ja vähentävät näin työelämälähtöisten tutkintojen arvoa ja tasoa. Akateemisen ja työelämälähtöisen korkeakoulutuksen jaon hämärtyminen on ammattikorkeakouluille kohtalokasta. Tämä kehitys täytyy pysäyttää, Salo sanoo.
Salon mukaan kukaan ei toistaiseksi ole pystynyt osoittamaan mitään hyötyjä siitä, että yliopisto toimii omistajana. Opiskelijoiden osaaminen ei ole parantunut sillä, että ammattikorkeakoulu on siirtynyt yliopiston omistukseen.
Yliopisto-omistuksen haittoja sen sijaan ovat muun muassa ammattikorkeakoulun korkeammat yleiskustannukset, TKI-rahojen ohjautuminen kaikilta osin yliopistolle ja erityisesti tekniikan alalla tutkintojen sisällön muuttuminen yksipuolisesti tiedeperusteiseksi.
– Toisaalta jos yliopisto ostaa AMK:n, sen edellytykset pärjätä kansainvälisessä kilpailussa muita yliopistoja vastaan eivät parane. Miksi siis juuri yliopiston pitäisi saada ostaa ammattikorkeakoulu, Salo kysyy.
– Valmistelemme ostotarjouksien jättämistä vakavalla mielellä. Ei voi olla niin, että kuntien vetäytyessä ammattikorkeakoulujen omistuksesta ne automaattisesti päätyvät niiden kehityksen kannalta huonojen omistajien käsiin, hän jatkaa.
Salon mukaan kaupungit ovat julkisia toimijoita, joiden pitää reagoida Insinööriliiton ostohalukkuuteen.
– Ammattikorkeakouluista on järjestettävä tarjouskilpailu, johon kuka tahansa voi osallistua. On epäselvää, ovatko jo tähän mennessä toteutuneet kaupat menneet olemassa olevien lakien mukaisesti. Tämä on tarkoitus selvittää, Salo sanoo.
Insinööriliitto kannattaa korkeakoulujen välistä aitoa ja tasapuolista yhteistyötä, jossa synergiat tuottavat tehokkuutta.
– Insinööriliitto ei hyväksy yliopistojen yksipuolista sanelua suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden kannalta todella tärkeässä asiassa, hän painottaa.
__
Lisää aiheesta koulutus.