Sijoittaja 2025 kokosi sijoittamisen huippunimet ja teemat
Sijoittaja 2025 -tapahtuma on monille pörssiyrityksille tärkeä tilaisuus kertoa toiminnastaan ja tavata yksityissijoittajia.
Sijoittaja 2025 -tapahtuma on monille pörssiyrityksille tärkeä tilaisuus kertoa toiminnastaan ja tavata yksityissijoittajia.
Paikkatiedon analytiikkaa kiinteistöalalle kehittävä CHAOS keräsi kaksi miljoonaa euroa uudella rahoituskierroksella, johon osallistuivat muun muassa yhtiön suurin sijoittaja, ruotsalainen sijoitusyhtiö Nidoco, sekä Finnvera.
Kyseessä on yhtiön kuudes rahasto ja samalla suurin tähän mennessä, mikä tekee siitä merkittävän toimijan Suomen venture capital -kentässä.
Vaikka suomalaisten tileillä makaa ennätysmäärä rahaa, taloudellinen epävarmuus on rokottanut säännöllistä säästämistä ja sijoittamista erityisesti keskituloisissa kotitalouksissa.
Vihreän siirtymän tuoma murros luo kansainvälisiä sijoitusmahdollisuuksia suomalaisille sijoittajille.
Sijoittaminen lupaaviin, kotimaisiin yrityksiin tukee eläkevarojen tuottavaa ja turvaavaa sijoittamista sekä samalla suomalaista osaamista.
Sijoittaja määrittelee vastuullisen sijoittamisen omista lähtökohdistaan ja omat sidosryhmänsä huomioiden. Lisäksi vastuullisuutta on mahdollista soveltaa hieman vaihtelevin painotuksin kaikessa sijoitustoiminnassa ja omaisuusluokissa.
Kiinteistötoimiala on jännittävässä kehitysvaiheessa digitalisaation ja vastuullisuusnäkökulmien määrittäessä vahvasti tulevaisuuden tienviitan. Kiinteistösijoitusyhtiö Antilooppi uskoo pitkäjänteiseen ja ihmislähtöiseen työympäristökehittämiseen.
Säästöpankkiryhmän pääekonomisti vaihtoi psykologin haaveet taloustieteeseen. Tieteenalojen vahva kytkös kuitenkin yllätti. Nyt Henna Mikkonen pohtii tunteiden, optimismin ja pessimismin vaikutuksia talouskehitykseen.
Vastuullisella sijoittamisella tarkoitetaan ympäristön, sosiaalisen vastuun sekä hyvän hallintotavan eli ns. ESG-asioiden huomioimista sijoitustoiminnassa.
Vastuullinen sijoittaminen on valtavirtaistunut institutionaalisten sijoittajien parissa ja myös yksityissijoittajat ovat siitä yhä enemmän kiinnostuneita.
Sijoittamisessa on kyse tulevaisuuden ennakoinnista: sijoittajat haluavat tunnistaa, mitkä yhtiöt ovat tulevaisuuden voittajia ja häviäjä.
Kaupungistumisen myötä asuntojen kysyntä kasvukeskuksissa ei kohtaa tarjontaa. ICON Kiinteistörahastot vastaa tarpeeseen jalostamalla vanhoista toimistokohteista haluttuja asuntoja sekä rakennuttamalla täysin uusia asuntokerrostaloja.
Yrityskaupan myötä syntyneen Privanet Group Oyj:n tavoitteena on pääomittaa listaamattomia yrityksiä menestyspolulle.